tiistai 20. syyskuuta 2011

Olipa kerran oppilas - märkä, kiukkuinen ja viluinen oppilas

Olipa kerran oppilas. Ja sillä opettaja. Oppilas oli suloinen, pieni ja iloinen, myös opettajan mielestä. Eräänä päivänä sattui kuitenkin niin, koulupäivän alkaessa ulkona olikin kovin sateista ja märkää. Sinä aamuna suloinen pieni ja iloinen oli märkä, kiukkuinen ja viluinen.
Märän, kiukkuisen ja viluisen saapuessa luokkaan jäi lattiaan märät jäljet, kuin etanalla konsanaan. Pikkuinen riisui sukkansa ja opettaja ripusti ne patterille kuivumaan. Vaihtopaitaa pienellä ei ollut, eikä maailman kauneimman hupparin alta löytynyt edes toista paitaa – siitä huolimatta pieni istui koko päivän sinnikkäästi pulpetissaan ja vaati päästä myös välitunneille jo ennetään märkine vaatteineen.
Kiukkuisena, hammasta purren pikkuinen piirsi kolmoset ja neloset vihkoonsa, vaikka hiuksista valuva vesi ensi alkuun tahrasikin vaivalla aikaan saadut koukerot. Opettaja kuivasi hiukset omalla liikuntapyyhkeellään, ja tarjosi lainaksi omat sukkansa. Auttoihan se hieman, mutta vilu ei kadonnut koko päivänä.
Iltapäivällä suloinen pieni ja iloinen lähti kohti kotiaan jalassaan opettajan sukat, mutta edelleen ilman sadetakkia – tai takkia ylipäätään, Crocseineen ja reppuineen taivaltamaan kohti kotia. Vesisateessa.
Opettaja vilkutti pienelle pakottaen itsensä hymyilemään rohkaisevasti. 
Maanantaina pieni oli kuumeessa.  Ja opettaja kirjoitti seitsemättä kertaa kolmen viikon sisään kotikirjeeseen otsikon: ”Muistattehan säänmukaisen pukeutumisen”.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Pulinas maximus, emmämuista ja muita ilmiöitä

Mitä kummaa ja ihmettä? Kansankynttilän työpaikalla on tapahtunut salakavalasti metamorfoosia muistuttava muutos. Pikkuiset, vaivihkaisen uteliaasti kansankyttilään ja tämän lajitovereihin suhtautuvat untuvikot ovat kuoriutuneet ja lehahtaneet lentoon. Enää ei etsitä vessaa, vaan oppilaita.

On sangen mielenkiintoista havaita, kuinka alle kuukauden kestäneen koulunkäynnin jälkeen osataan jo soveltaa lähes kaikkia koulunkäyntiin sovellettavissa olevia metkuja ja ei-toivottuja-toimintatapoja. Esittelen tässä yleisimpiä:

a) Krooninen myöhästyminen. Maanlaajuinen, kaikilla kouluasteillä esiintyvä ilmiö. Esiintyy erityisesti aamuisin, kenttäkokemuksien mukaan esiintymistiheys suurempi kahdeksan aamuina. Erityispiirteet: erityisen yleinen tapauksissa, joissa vanhempi yksilö tuo vasta-alkajan aamuisin autolla oppiyksikköönsä.

b) Pulinas maximus. Universaali, usein aikuisuuteen mukana siirtyvä ilmiö. Esiintyy yleisesti hiljaisuutta edellyttävissä tilanteissa. Erityisen yleinen suurissa joukoissa. Erityispiirteet: Kiihtyy ja generoi itseään tehokaasti, multiploituu herkästi joukoissa.

c) Emmämuista. Yleispätevä vastaus, jota viljellään yleisesti kaikilla luokka- ja kouluasteilla. Sopii kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Kenttähavaintojen mukaan käytetään erityisesti epätoivottujen kysymysten, kuten "Olemmeko keskustelleet tästä aiemmin?" tai "Saako noin tehdä?" vastauksina. Tavataan usein tilanteissa, joissa jokin oleellinen esine, vaate, tavara tai vaikkapa läksy on kadoksissa. Luultavasti sukua edistyneemmille EVVK ja KVG ilmaisuille, joiden ilmeneminen myöhempinä kouluvuosina valitettavan yleistä. Erityispiirteet: Säännöllisestä kitkemisestä huolimatta haastava estää leviämästä.

d) Katoaminen. Tilanne, jossa oppitunnille ilmaantuminen wc-reissun, välitunnin, liikuntatunnin tmv. jälkeen katsotaan tarpeettomaksi (tai sitten vaan on muuta, mielenkiintoisempaakin tekemistä). Esiintyy onneksi harvakseltaan. Karkeasti arvioiden ilmiön esiintyminen kuitenkin tihenee ylemmillä luokka- ja kouluasteilla yksilön vapaudenkaipuun ja turvallisuuden tunteen kasvun, ja autonomian osoittamistarpeen vahvistumisen myötä (Eikös tästä pitäisi olla iloinen?).

Lopuksi käytännön esimerkki.

Kaksi jo kolme viikkoa koulua käynyttä oppilasta jättää saapumatta tunnille (ilmiöiden a ja d yhdistelmä). Opettaja työllistää muut oppilaat nk. hiljaisella työllä (riski ilmiöiden b ja c esiintymiselle kasvaa).

Opettaja etsii oppilaita paikoista, joissa liikkuminen on ylipäätään sallittu ja joissa heidät on viimeksi kuluneella välitunnilla tavattu. Jo toinen etsintäkierros tuottaa tulosta:

- Mitäs te täällä teette? kysyy opettaja pienen WC - kopin ovella, kun oppituntia on kulunut noin 25/45 minuuttia.
- Emmä muista, kuuluu nopa vastaus (ilmiö c).
- Et muista..?
- No, kun meidän luokan pallo oli hukassa!
- Jaa. No löytyikös se sitten täältä?
- Ei, vastaavat lapset samaan ääneen.
- Ei löytynyt? Vaikka teitä on oikein kaksi etsimässä ja tämä vessakin on näin pieni?
- Niin-mutta-kun-sillon-välkällä-kun-me-ensin-etsittiin-sitä....aloittaa toinen, ja toinen yhtyy selvitykseen:
- ---ja-sitten-me-aateltiin-tai-siis-se-yks-poika-se-joka-on-siis-sillä-yhellä-luokalla... Ilmiö b) on saavutettu.

Lopuksi kansankynttilä kykenee kuin kykeneekin hillitsemään sisällään pursuavan naurunhekotuksen - onhan tilanne vakava - ja sekä hän että pikkuiset marssivat sopuisassa mutta vakavassa hengessä takaisin luokkaan, jossa ilmiö b on alkanut levitä. Tällä kertaa tarvitaan palosammutin...