maanantai 30. syyskuuta 2013

Cafe latte ja pannacottasotilaat

Syyspimeän laskeuduttua arkemme aamuihin on kansankynttilän luokassakin havaittavissa kaamosväsymyksen ensikaikuja. Murusten ryhti on painunut pimeän viitan painamana kasaan, ja sama hämärän hyssy vetää silmäluomia väkisinkin maata kohti. Etenkin maanantaisin.

Kuluneen viikonlopun jälkeen pikkuiset opiskelijat tuntuivat ennenäkemättömän uupuneilta ja viikko aloitettiin leppoisasti jutustellen. Halukkaat (lue: kaikki) saivat kertoa yhden asian viikonlopustaan ja juttuahan riitti aina järvessä uimisesta (hrrrrr.....) aina viikonloppuvisiitteihin.

Nämä yhteiset juttutuokiot tuovat yleensä hymyn huulille, niin myös tänään. Viimeisten joukossa oli innokas oppilas:

- On ihan selvää että sä ope oot kyllä saanu tänä aamuna kahvia kun oot noin hyvälä tuulella, oliko ihan kafee lattee?

- Ei tainnut olla, ihan suodatinmustaa - mutta hyvin maistui. Mutta mitenkäs se sinun viikonloppusi?

- Ai joo, me oltiin vähän reissussa ja käytiin tosi hienossa näyttelyssä. Siellä oli niitä tooooosi vanhoja ja arvokkaita Pannacotta-sotilaita!


Jo virkeni kansankynttiläkin.


maanantai 16. syyskuuta 2013

Hämmentäviä hetkiä pullotettavaksi

Kansankynttilän oppilaat ovat kuluneen syksyn aikana onnistuneet yllättämään opettajansa toistuvasti. Ensimmäinen hämmennyksen hetki tupsahti eteen heti lukuvuoden alkumetreillä, kun päivittäinen pikataival kopiokoneelta takaisin luokkamme omaan kotipesään sai yllättävän päätöksen.

Kun kansankynttilän korot olivat luokan kynnyksellä, alkoi tuntua ettei kaikki olekaan aivan niin kuin yleensä. Muutaman sekunnin murto-osan kokonaissilmäyksellä oli havaittavissa, että luokan KAIKKIEN lasten kengät ja takit olivat paikoillaan JA jokainen oppilas todellakin istui omalla paikallaan. Eikä siinä vielä kaikki: jok'ikisellä oli esillä luokan yhteinen hiljaisuuden merkki ja kasvoillaan merkityksellinen, jännityksen ja ylpeyden sekainen virne. Ja todellakin, sen kuuluisan neulan puotamisen olisi voinut kuulla. Helposti.

Taianomainen hetki raukesi remakkaan naurun rätkätykseen kansankynttilän tokaistua:
- Wau! Mikäs teitä nyt vaivaa? Ilon vedet valuivat silmistä yhdellä jos toisella, ja jokainen käsi huitoi pilviä puheenvuoroa pyytäessä: oli kuulemma näkemisen arvoinen juttu, open ilme.

Eivätkä ne oppilaidenkaan ilmeet hevin unohdu, varsinkaan siinä hetkessä kun ope sai sydämensä pohjasta kiittää ihanasta aamun aloituksesta ja kertoa miten paljon juuri näistä lapsista pitää, ja miten ylpeä hän oppilaistaan onkaan!

Jos ohikiitäviä hetkiä voisi pullottaa, olisi tämä hetki yksi niistä.