Tein tovi sitten retken liikennepuistoon oppilaiden kanssa. Etukäteen tankkasimme liikennemerkkejä ja -sääntöjä, ja opettelimme jalankulkijan ja pyöräilijän turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja mikä päivä siitä tulikaan!
Moni kummasteli, miten uskallamme lähteä kaupungin halki kävellen puistoon. Nooh...sitä siedättyy monelle vaaranpaikalle, tai sitten on vaan hullurohkea ja pikkaisen tyhmä ;) Ei vaan, vakavasti: lapset OSAAVAT kyllä, kun heille annetaan luottamusta.
Koko retken ainoa oikea vaaratilanne, suoranainen liikenneonnettomuus tuli vastaan paluumatkalla. Reipashenkinen ja vilkas oppilaani oli kävellyt koko matkan käsikädessä kanssani todella mallikkaasti. Sata metriä ennen koulua päästin irti tuumien: "Nyt on mennyt niin komeasti tämä päivä, että eiköhän loppumatka jo suju itsekin?"
Oppilas siirtyi vierestäni jonon kärkeen, suoraan minun taakseni. Noin 20 sekuntia myöhemmin kuului todella kova kumahdus: auto törmäsi johonkin?
Eeei...sen sijaan samainen oppilas piteli verta valuvaa suutaan ja huusi kuin palosireeni.
- Mitä tapahtui?
- Mnäääää törnmmmmäsinn siiiiiihennn...
- Mihin?
- ...tohon! (osoittaa liikennemerkkipylvästä)
- Näytäpäs... ,sanon ja laitan paperia suun eteen, ettei veri valuisi vaatteille. Totean, että huuli on haljennut.
- Miten siinä nyt niin pääsi käymään?
- No kun mä en kattonut.
- Hmmm....mutta mitäs me on kaksi viikkoa ja nytkin koko päivä harjoiteltu?
- No sitä että liikenteessä pitää kattoa ympärilleen...
Päivä päättyi terveydenhoitajan vastaanotolle, jonka kanssa vaihdoimme hymyileviä katseita pienen oppilaan tehdessä selvitystä huulensa halkeamisesta. Siitä huulesta tuli aika muhkea liikenneturpa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti