Liimanäppi

Näissä tulevaisuuden toivojen kanssa tehtävissä hommissa ei pääse pitkästymään. Joskus saattaa tosin käydä niin, että oppilaat eivät järjestä riittävästi virkeänä pitävää sutinaa. Mutta eipä hätää: kätevä ope järjestää sitä ihan itse.

Erietevä ope aloittaa päivän nasakalla kuvistunnilla ja käyttää välitunnin korjaten risoja opetusvälineitä: liimaa ja ilmastointiteippiä kehiin - ja johan toimii taas.

Välitunnin päätyttyä luokkaan palaa parikymmentä punaposkista ja iloista lasta, ja rouva Kansankynttilä asettuu luokkansa eteen rentona ja hyväntuulisena.

Ope tempaisee käden taskustaan, ja kas: käsi ei liiku.

Muutaman nanosekunnin sisällä biokemiallinen reaktio välittää open aivoihin viestin, joka iskostuu lekan lailla tajuntaan: ai niin, taskussa on tuubillinen geelimäistä pikaliimaa. Sitä, jolla korjasin niitä muoviosia välitunnilla...

Ratkaisu: uusi tuntisuunitelma. Äidinkielen työkirjat esiin ja tehtävien pariin - yhdellä kädellä kun on vaikea taputtaa.

Siinä sitten rouva opettajatar hipsii muina naisina luokan tiskialtaan tuntumaan ja rempaisee pienellä irvistyksellä käden taskusta. Samalla hymyillen, sekä luottavaisuutta ja rauhallisuutta huokuen:

- Jatka vain siitä, ihan hyvin menee. Ope tulee kohta katsomaan, pesen vain ensin kädet.

No ei lähtenyt puhtaaksi ei. Sormissa oli vahva pikaliima-nukka-taskunpohjamurukuorrute vielä monta päivää. Vähän niin kuin olisi kinkun kuorruttamista sormeensa testannut.

Mitä tästä opimme: kannattaa katsoa minne näppinsä tunkee. Oli sitten omat tai ei.