Kansankynttilän työhyvinvointi koki hienoisen notkahduksen. Ylimääräiset pomput sydänalassa kutittelivat aisteja jo pitkin lukukautta, mutta varsinaisen mammuttimuljahduksen pumppuparka koki kun kansankynttilän salarakas, kaikkien opettajainhuonekeskustelujen kestoinhokki Wilma suolsi sellaisen ryöpyn kuravettä liekkeihin, ettei moista ole konsanaan nähty.
Pakko tunnustaa, että liekki alkoi lepattaa ja mieli maatua.
Vaikka syytönhän se Wilma on, sanat pantu suuhun ihan muiden toimesta. Ei ole Wilmasta kiinni viestin laatu, saati sen tapana sylkeä silmille sivutolkulla pottuilua, jopa herjoja. Mutta siinä se seisoi, rakentavan ja myönteisen yhteydenoton täydellinen vastakohta, lopussa voi hyvin -toivotukset. Oli muuten ensi kerta, kun työn vuoksi piti pisaroita valuttaa pitkin kylkiä.
Pakko tunnustaa, ihan ihminen se on opettajakin ja tässä kohtaa tunteet tulivat ennen tolkkua. Sokki, itku, suuttumus ja lopulta järkikin.
Ja järjen päästyä ääneen kansankynttilä päätyikin siihen lopputulokseen, ettei syliin oksennettu paha olo vältämättä tarkoita sitä, että juuri tässä sylissä asuu pahoinvoinnin ainoa lähde. Satuinpa vain sopivasti kohdalle, "muiden elämään sekaantuja, joka ei oikeasti tiedä tästä lapsesta yhtään mitään." No nyt tiedän enemmän.
Kansankynttilä jäi illan hämärtyessä pohtimaan, missä menevätkään hyvän maun, oikeusturvan ja virkavelvollisuuden rajat? Ja päätyi aika ripeästi siihen, että suotta tuota on enempiä pohtia, tolkkuhan siinä muuten menee.
Niinpä Kansankynttilä kiitti palautteesta ja toivotti Wilman suuhun sanoja laittaneet jälleen erittäin tervetulleeksi tapaamaan. Milloin vain, yksin kaksin tai vaikka kolmin.
Ei ole näkynyt.
Näinhän se joskus käy. Kaikesta huolimatta mukavaa syksyn jatkoa :)
VastaaPoista