Syyspimeän laskeuduttua arkemme aamuihin on kansankynttilän luokassakin havaittavissa kaamosväsymyksen ensikaikuja. Murusten ryhti on painunut pimeän viitan painamana kasaan, ja sama hämärän hyssy vetää silmäluomia väkisinkin maata kohti. Etenkin maanantaisin.
Kuluneen viikonlopun jälkeen pikkuiset opiskelijat tuntuivat ennenäkemättömän uupuneilta ja viikko aloitettiin leppoisasti jutustellen. Halukkaat (lue: kaikki) saivat kertoa yhden asian viikonlopustaan ja juttuahan riitti aina järvessä uimisesta (hrrrrr.....) aina viikonloppuvisiitteihin.
Nämä yhteiset juttutuokiot tuovat yleensä hymyn huulille, niin myös tänään. Viimeisten joukossa oli innokas oppilas:
- On ihan selvää että sä ope oot kyllä saanu tänä aamuna kahvia kun oot noin hyvälä tuulella, oliko ihan kafee lattee?
- Ei tainnut olla, ihan suodatinmustaa - mutta hyvin maistui. Mutta mitenkäs se sinun viikonloppusi?
- Ai joo, me oltiin vähän reissussa ja käytiin tosi hienossa näyttelyssä. Siellä oli niitä tooooosi vanhoja ja arvokkaita Pannacotta-sotilaita!
Jo virkeni kansankynttiläkin.
Ihana :)
VastaaPoistaVastaavanlaisia leiskautuksia kuulee päiväkodissa myös. Runeberginpäivänä lapsilta kysyttiin, että ketäs tänään muistellaan ja juhlitaan. Yksi lapsista sanoi, että tänäänhän on raparperin päivä. Samaisen ryhmän lapsista toinen ilmeisesti sekoitti musiikkituokiolla rytmimunat ja marakassit, joten rytmimunista tuli munakassit...
VastaaPoista