maanantai 16. syyskuuta 2013

Hämmentäviä hetkiä pullotettavaksi

Kansankynttilän oppilaat ovat kuluneen syksyn aikana onnistuneet yllättämään opettajansa toistuvasti. Ensimmäinen hämmennyksen hetki tupsahti eteen heti lukuvuoden alkumetreillä, kun päivittäinen pikataival kopiokoneelta takaisin luokkamme omaan kotipesään sai yllättävän päätöksen.

Kun kansankynttilän korot olivat luokan kynnyksellä, alkoi tuntua ettei kaikki olekaan aivan niin kuin yleensä. Muutaman sekunnin murto-osan kokonaissilmäyksellä oli havaittavissa, että luokan KAIKKIEN lasten kengät ja takit olivat paikoillaan JA jokainen oppilas todellakin istui omalla paikallaan. Eikä siinä vielä kaikki: jok'ikisellä oli esillä luokan yhteinen hiljaisuuden merkki ja kasvoillaan merkityksellinen, jännityksen ja ylpeyden sekainen virne. Ja todellakin, sen kuuluisan neulan puotamisen olisi voinut kuulla. Helposti.

Taianomainen hetki raukesi remakkaan naurun rätkätykseen kansankynttilän tokaistua:
- Wau! Mikäs teitä nyt vaivaa? Ilon vedet valuivat silmistä yhdellä jos toisella, ja jokainen käsi huitoi pilviä puheenvuoroa pyytäessä: oli kuulemma näkemisen arvoinen juttu, open ilme.

Eivätkä ne oppilaidenkaan ilmeet hevin unohdu, varsinkaan siinä hetkessä kun ope sai sydämensä pohjasta kiittää ihanasta aamun aloituksesta ja kertoa miten paljon juuri näistä lapsista pitää, ja miten ylpeä hän oppilaistaan onkaan!

Jos ohikiitäviä hetkiä voisi pullottaa, olisi tämä hetki yksi niistä.

2 kommenttia:

  1. Ihan kollegana utelen, onko se teidän luokan yhteinen hiljaisuuden merkki peukku pystyssä vai oletteko oikein väsänneet jonkin merkin/ kyltin?

    VastaaPoista
  2. Terve Aila, arvasit oikein:

    käsivarsi reippaasti ylös ja peukku esiin = pulpetin pinta tyhjänä, ja kaikki aistit tarkkana :)

    Toisinaan käytetään myös liikennevaloja, niin laminoituna kuin sähköisenäkin (verkko-) versiona. Liikennevaloasteikko taipuu mukavasti myös itsearvoinnin ja palautteen tarkoitusperiin. (Voi, tästä tulikin mieleen eräs hauska sattumus niihin liittyen! Kiitos Aila, tästä pitää rustata pieni bloggaus... )

    VastaaPoista