maanantai 26. elokuuta 2013

Sisäisen säilöjän paluu

Kansankynttiläkin seurasi mielenkiinnolla keskustelua, jossa vaadittiin koulujen kesälomien siirtämistä. Ajatus, siitä että lomat alkaisivat keski-eurooppalaiseen tapaan vasta juhannuksen tienoilta tuntui...hieman tympeältä. Eihän valon määrän ja lämmön lisääntymisen hulluunnuttamien murusten pakottaminen pysymään koulunpenkillä kokonaista kuukautta pidempään voi aidosti houkutella ketään tervejärkistä. Mutta kuinka ollakaan, alkoi Rouva Luonto puhua kansankynttilää ympäri tästä negaationellimäisestä ja niin kovin pinttyneestä "näinhän tämä on aina ollut" -ajattelustaan.


Lämpimän kesän aikastama sadonkorjuu nimittäin herätti kansankynttilän sisäisen säilöjän ikiroudasta, ja satojen kilojen omenalastit alkoivat muuttaa muotoaan hilloiksi, soseiksi, hillokkeiksi ja mehuiksi. Keittiön keskimääräinen käyttötuntimäärä nousi exponentiaalisesti hetkessä, ja kellari alkoi täyttyä ennennäkemätöntä vauhtia. Sisäinen martta oli päässyt irti.


Ensimmäisen iloisen elonkorjuuviikon jälkeen kansankynttilän puoliso lähti lomalta takaisin töihin - huilaamaan. Tosin vasta kysyttyään (varovasti) 50litran omenalatikon ääressä: - Et kai sä enää niitä aio laittaa...? Ei tullut ymmärrystä miespololle, pitkä ja hidas, kiiluva katse vain. Ja aidosti typertynyt vastaus: - No tietenkin, eihän tässä ole vasta kun...42 purkkia...


Kansankynttilän mielestä Rouva Luonnon lähes sadistista huumorintajua kuvaa myös se, miten herukat ja mustikat kypsyivät juuri sillä viikolla kun koulutyökin alkoi. Lorauttipa Rouva vielä viimeisen puolen vuoden pahimmat rankkasateetkin juuri ensimmäisenä lomanjälkeisenä viikonloppuna - ja kas, kun lapset astelivat kouluun kera opettajiensa, väläytti Rouva Luonto mitä sädehtivimmät säänsä. Lämmöllä.


Kansankynttilä on kyllä koettanut kovasti kompensoida menetettyä elonkorjuuaikaa iltaisin metsässä, mutta huonolla menestyksellä. Mättäät ovat kirjaimellisesti turvoksissa metsin keltakultaa - ja jokainen kantarelli suorastaan huutaa: - Ota minut! Koeta siinä sitten rentoutua.


Tarkemmin ajatellen koulujen alkua voisi hyvinkin myöhentää. Ei haittaisi enää työ niin pahasti harrastuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti