tiistai 23. joulukuuta 2014

Liikuttava Joulupuurokuvaelma

Ehkä liikuttavinta opettajan työssä on ekaluokkalaisten joulujuhla. Siinä nimittäin on hyötyä notkeista nivelistä ja nopeista reflekseistä.

Kansankynttilän luokka pääsi tänä vuonna myös stagelle, ja sai ilokseen kunnian esittää joulukuvaelman. Kirjavan lukutaidon, ja vielä kirjavamman keskittmisen taidon ohjaamana päädyttiin sanattomaan viestintään, ja kokoamaan näyttämölle "jouluseimi".

Ave Marian soidessa opeteltiin liikkumaaan hi-taas-ti ja ääneti, sekä pysymään aloillaan 2 minuuttia ja 38 sekuntia. Juhlan koittaessa tiesimme ketkä osaavat! No yksi aa!

Ja sekunneista se olikin kiinni: rinnakkaisluokan opettajan noustessa portaita ylös hakemaan esiinytyjiä näyttämän taakse, otti Joosef ennakkoa varpajaisista ja oksensi kaaressa tulevan isän jännityksensä luokan lattialle ja open nilkoille. Kansankynttilän salaman nopea korkokenkäloikka pelasti luin pelastikin enkeleiden kaavut roiskeilta!

Enkeleiden joukkopaniikkireaktio katkaistiin napakalla "NYT HETI NÄYTTÄMÖLLE" -käskyllä, ja Joosefin raitakaapuun jäi muutama tummankostea raita enemmän kuin alkuperäisdramatisoinnissa oli ajateltu. Siitä huolimatta urhea nuori mies kantoi vastuunsa, ja saatteli Marian perille saakka.

Spektaakkeli meni siis täysin nappiin, vaikka lampailla olikin niin kiire seurata yleisöä, että ne vahingossa vaelsivat melkein seimen ohi. Kukaan ei pudonnut näyttämöltä, pyörtynyt kuorossa tai kompastunut johtoihin.  Luojan kiitos, Mariakin muisti hämmennyksestä huolimatta ottaa lapsen mukaan!

perjantai 15. elokuuta 2014

Virallinen (ekaluokan)valvoja

Niin vain alkoi taas paluu arkiharmauden keskelle. Vaikka kansankynttilän arki ei niin kovin harmaalta tunnukaan. Puolitoistaviikkoinen uudessa työpaikassa, uuden ryhmän ja uusien kollegoiden kanssa on palauttanut mieleen puolietäisiä tuntemuksia kolmen vuoden takaa. Kyllä kuulkaa  ekaluokka on aina ekaluokka!

Puolitoista viikkoa töissä, josta kokonaiset viisi päivää uusien koululaisten varaemona, niistäjänä, laastarimestarina, sylinä, neuvojana, ojentajana ja opastajana ovat palauttaneet mieleen sen miten pienestä kaikki lähteekään. Uskomatonta miten ekaluokka voi tuntua kiireettömältä ja leppoisalta paikalta - otetaan asia kerrallaan, opitaan uusia ihmeitä. Isoja ja pieniä, ja juuri sillä tahdilla kuin on tarpeen. Ja miten ihmeellistä onkaan se, kuinka jo tässä ajassa on opekin oppinut monta asiaa näistä valloittavista pieniin paketteihin pakatuista suurista persoonista!

Kyllä siinä kuulkaa sydän sulaa ja silmät hikoaa, kun toisen koulupäivän aamuna saa jo omakuvansa 7vee taiteilijan tuliaisina, ja kolmantena aamuna toinen seiskavee kipuaa syliin "ihan vaan vähän käymään, kun meinaa väsyttää". Puhumattakaan siitä yhä uudelleen huumaavasta ja mykistävästä, nöyräksi tekevästä hetkestä, kun oppilasmurunen ensi kertaa spontaanisti halaa koulupäivän jälkeen. Tätä työtä on vaan toisinaan niin helppo rakastaa. Sitä paitsi, missä muussa työssä voit piipahtaa vartiksi tai puoleksi tunniksi ulos roikkumaan pää alassuin rekiltä ja laskemaan liukumäkeä? Ihan palkallisena työaikana.

Kansankynttilä on siis raijannut runsaat romppeensa ja keskinkertaiset taitonsa tulevaisuuden toivojen koulijana uuteen koulukompleksiin. Työmatka piteni yhdellä kympillä, ja kansankynttilän töistä palautumisaika vastaavasti 5minuutilla - ei huonompi juttu sekään.

Lisäksi Kansankynttilä ryynäsi tällä kertaa työpaikkaansa kaikesta tutusta huolimatta myös aivan uudenlaisissa tunnelmissa: ihan aikuisten oikeaan, vakituiseen työsuhteeseen palkattuna. Kaikkien kahdensadan (ja risat) hakemuksen ja kymmenien varasijakuningattaruuksien jälkeen koitti siis kuitenkin, ja viimeinkin SE elämän kevät jolloin ei enää päädyttykään siihen toiseen hakijaan jonka kanssa "oltiin samalla viivalla ja kumpikin loppusuoralla ja molemmat niin hyviä että ...mutta kun..."

Tämä työ on mun! Ja niiiiiiin rakas.

Kouluiloa lukuvuoteen 2014-15!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Suolenpätkiä ilmassa ja muovipussi päässä


Vietimme juuri jokakeväistä roskaretkipäivää. Kotikaupunkimme kaikki koulut osallistuvat oman asuinalueen siivoustalkoisiin nyppimällä maasta tupakantumpit, paperi- ja muoviroskat, sekä muut sen sellaiset väärään paikkaan ihmisen toimesta joutuneet jätökset. Päivä sujui Kansankynttilän luokalta oikein mukavasti:

  • Vain kaksi unohti tulla kouluun.


  • Vain kaksi unohti muovipussin kotiin.


  • Vain kaksi yritti laittaa muovipussin päähän ohjeenannon (5min) aikana.


  • Vain yksi meinasi epähuomiossa kävellä ajotiellä. (Onneksi opella on erityisen kantava ääni.)


  • Vain yksi yritti sukeltaa (onneksi jalat edellä) soiseen lammikkoon upoten sinne pikkukengissä polviaan myöten.


  • Vain kaksi unohti tulla kokoontumispaikalle määräaikaan mennessä.


  • Vain yksi riisui siivoushanskat laitamalla sormikkaan etusormen hampaiden väliin.



"Luontopedagogiikan" jälkeen pääsimme takaisin luokkapedagogiikan pariin. Ohjelmassa oli ahvenen preparointi:

  • Vain 4 alkoi voida pahoin, maskeista huolimatta joutuen lopettamaan homman kesken. 


  • Vain kaksi heitteli suolenpätkiä. 


  • Vain yksi loukkaantui, kun ei saanut viedä kalan silmästä irrottamaansa linssiä mukanaan kotiin.


  • Vain kaksi oksensi kalanhajun vuoksi (yritettyään sinnitellä huonosta olosta huolimatta, "koska ne sisälmykset on siistejä")


Lopuksi vain neljä jäi tekemään koulun jälkeen tekemättömiä matematiikan läksyjä. (Ja näistä vain yksi jätti tulematta) 

Ja kyllä, tämä ON maailman paras työ. Eikö olekin?

PS. Onneksi niitä nenäverenvuotoja oli tänään vain kaksi, melkein jäi huomaamatta siinä kaiken muun lomassa 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Aamupahoinvoinnin jälkeen katkolle

Kansankynttilän kevätlukukausi on edennyt siihen pisteeseen, että viikot soljuvat kesää kohti kuin varkain. Mukavan hektisten, mutta sitäkin antoisimpien opetustehtävien lomassa pääsee myös harrastamaan, tai oikeammin harrastuttamaan. Tulevan perikunnan kuljettaminen hikiharrastuksiin kartuttaa kansankynttilän ajotaitoa säällä kuin säällä: rapa roiskuu ja hikikarpalot kohoavat myös schaföörin otsalle. Satunnaisesti viikkoihin sisältyy myös päiviä, jolloin ei tarvitse kuljettaa ketään minnekään. Tosin sellaisesta taitaa olla jo...noh, antaa olla.

Männäviikkojen iloisen arkisessa lento-oravanpyörässä alkoi Kansankynttilällä kuitenkin hieman liekki lepattaa. Innon, tunnollisuuden ja liian kireiden aikataulujen lomassa ehkäisy petti vanhan tutun, Mr. Migrenin tultua rytinällä. Vaikkei vanha suola todellakaan janottanut, sai tämä salakaataja Kansankynttilän kaadettua petiin peräti pariksi päiväksi.

Pitkän eron jälkeen tapahtunutta kohtaamista seurannut kokopäivätoiminen aamupahoinvointi oli sen verran karmea kokemus, että ihan heti ei tee mieli altistua moiselle. Onneksi sain turvaksi ryhmän Triptaaneja, jotka kulkevat mukana varjon lailla minne menenkin.

Nyt, kun lääkitys on kohdillaan, ollaan myös katkolla: syvä ja lämmin suhde punaviiniin on toistaiseksi jäähyllä eikä tilannetta paranna se, että myös kaikenlainen flirttailu Hra Da R.K. Schokoladin kanssa on ehdottomasti kielletty. (Myönnän, ratkesin siihen jo kerran, mutta ihan vain pikkuisen.) Onneksi lääkärit eivät tiedä intohimoisesta, raudanlujasta VTVIS* -suhteestani Herra Giryaan...

*VainTarpeenVaatiessaIlmanSitoumuksia

Geotermisiä rajoitteita ja narinaa

Kansankynttilän työtä on rasittanut kuluneiden talvikuukausien ajan
geotermiset rajoitteet. Näiden rajoitteiden myötä on vaarantunut
kokonaisten vuosiluokkien opetussuunnitelmallinen tulevaisuus, ja ihan
ammattikunnasta riippumattomista syistä.  Kansallinen katastrofi on
käsillä:


1)    Lumen puute estää luistelemasta. Liikunnan opetussuunnitelmaan jää
aukko, kertakaikkinen jääaukko. Valio ja Ingman ovat luvanneet yhdessä
Frionorin kanssa tukkia aukkoa parhaansa mukaan lahjoittamalla mehujää- ja
kalapuikkoja aukkojen täyttämiseksi. Koululiikuntaliitto pohtii kantaansa
asiaan.


2)    Lumen puute estää hiihtämästä. Opetussuunnitelmaan jää toinenkin
ammottava aukko (paaaaljon suurempi reikä,  kuin näillä nykyajan
hiihtimien etäisesti sompaa muistuttavilla muovihärpäkkeillä umpihankeen
tuikitut hiirenkolot ovat).


3)    Lumen puute pilasi HIIHTOloman. Hiihtoloman viettäminen muuten kuin
hiihtäen on kansallisperinnön häpäisemistä. Oppositio syyttää tilanteesta
hallitusta ja jättää aiheesta välikysymyksen heti kevään tullessa, kun
VR:n junat taas toimivat ja edustajat pääsevät työpaikalleen.


4)    Lumen ja jään puute estää pilkkimisen. Paitsi luennoilla ja
perjantai-iltapäivien oppitunneilla.


5)    Lumen puute pilasi laskiaisen. Tilanteesta huolestunut
Opetushallituksen kriisinhallintaryhmä esittää tilalle
leppoistamiseen keskittyvää mindfullnesshenkistä Laiskiaista.

Ja lopuksi:
Lumen puute aiheuttaa narinaa kaikkialla paitsi kuomakenkien alla.