Niin vain alkoi taas paluu arkiharmauden keskelle. Vaikka kansankynttilän arki ei niin kovin harmaalta tunnukaan. Puolitoistaviikkoinen uudessa työpaikassa, uuden ryhmän ja uusien kollegoiden kanssa on palauttanut mieleen puolietäisiä tuntemuksia kolmen vuoden takaa. Kyllä kuulkaa ekaluokka on aina ekaluokka!
Puolitoista viikkoa töissä, josta kokonaiset viisi päivää uusien koululaisten varaemona, niistäjänä, laastarimestarina, sylinä, neuvojana, ojentajana ja opastajana ovat palauttaneet mieleen sen miten pienestä kaikki lähteekään. Uskomatonta miten ekaluokka voi tuntua kiireettömältä ja leppoisalta paikalta - otetaan asia kerrallaan, opitaan uusia ihmeitä. Isoja ja pieniä, ja juuri sillä tahdilla kuin on tarpeen. Ja miten ihmeellistä onkaan se, kuinka jo tässä ajassa on opekin oppinut monta asiaa näistä valloittavista pieniin paketteihin pakatuista suurista persoonista!
Kyllä siinä kuulkaa sydän sulaa ja silmät hikoaa, kun toisen koulupäivän aamuna saa jo omakuvansa 7vee taiteilijan tuliaisina, ja kolmantena aamuna toinen seiskavee kipuaa syliin "ihan vaan vähän käymään, kun meinaa väsyttää". Puhumattakaan siitä yhä uudelleen huumaavasta ja mykistävästä, nöyräksi tekevästä hetkestä, kun oppilasmurunen ensi kertaa spontaanisti halaa koulupäivän jälkeen. Tätä työtä on vaan toisinaan niin helppo rakastaa. Sitä paitsi, missä muussa työssä voit piipahtaa vartiksi tai puoleksi tunniksi ulos roikkumaan pää alassuin rekiltä ja laskemaan liukumäkeä? Ihan palkallisena työaikana.
Kansankynttilä on siis raijannut runsaat romppeensa ja keskinkertaiset taitonsa tulevaisuuden toivojen koulijana uuteen koulukompleksiin. Työmatka piteni yhdellä kympillä, ja kansankynttilän töistä palautumisaika vastaavasti 5minuutilla - ei huonompi juttu sekään.
Lisäksi Kansankynttilä ryynäsi tällä kertaa työpaikkaansa kaikesta tutusta huolimatta myös aivan uudenlaisissa tunnelmissa: ihan aikuisten oikeaan, vakituiseen työsuhteeseen palkattuna. Kaikkien kahdensadan (ja risat) hakemuksen ja kymmenien varasijakuningattaruuksien jälkeen koitti siis kuitenkin, ja viimeinkin SE elämän kevät jolloin ei enää päädyttykään siihen toiseen hakijaan jonka kanssa "oltiin samalla viivalla ja kumpikin loppusuoralla ja molemmat niin hyviä että ...mutta kun..."
Tämä työ on mun! Ja niiiiiiin rakas.
Kouluiloa lukuvuoteen 2014-15!
On todettu, että ihminen jaksaa paljon ja raskastakin työtä, jos hänellä säilyy työn ilo ja into. Tästäpä sitä ei tunnu puuttuvan! Voin samaistua. Oma työni oli palkitsevaa, mutta vuosi 1-2 luokan opettajana ennen opiskelemaan lähtemistä jäi pysyvästi mieleen juuri tuollaisena kuin kuvasit! ( Hellin)
VastaaPoistaIhana Mari! Siis nyt itellä taas piiiitkän kesäloman jälkeen se vajaa kaksi viikkoa laaja-alaisena takana, ja opettaminen on kyllä niin parasta. Ja onnea virasta!
VastaaPoistaT: Anu 5c
Upeata lukea rakkaudestasi työhösi. Olen kolme vuotta olut eläkkeellä luokanopettajan hommista, joita tein 37 vuotta, suurimman osan juuri alkuopettajana.
VastaaPoistaEkaluokka on niin erilainen juttu, että se pitäisi jokaisen opettajan kokea, jotta ymmärtäisi juuri tuon, mistä on alettu, ja näkisi sen oppimisen riemun, jota ei isommat lapset enää näytä.
Toivon sydämestäni sinulle ja ekaluokallesi oikein hyvää kouluvuotta !
Näitä on kiva lueskella. Lisää päivityksiä!
VastaaPoista- koko blogin kertaheitolla lukenut :)