maanantai 15. elokuuta 2011

Eihän sillä ole edes sukkia jalassa

Maanantaiaamuiset puoli kuuden herätykset on kiellettävä lailla. Varsinkin niiltä, joiden ON oltava työssään sivistyneesti tekemisissä ihmisten kanssa.

Lukujärjestysten laatiminen tuhannelle pikkuihmiselle ja sadalle isommalle ihmiselle on aikalainen ruletti. Lopputulos muistuttaa kuitenkin kiertävän tivolin narunvetoständiä: kaikki saavat ihan varmasti jonkun voiton. Voiton joka yleensä jää käyttämättä tai osoittautuu käyttökelvottomaksi kovin monen mielestä.

Ja kuinka ollakaan minäkin voitin - oikein jättipotin! 4 aamuna viidestä oppilasmussukat pelmahtavat luokkaani klo 8.00. Ope taasen pelmahtaa samaan luokkaan säästä, ruuhkista ja omien lastensa kulloisestakin yhteistyökyvystä riippuen klo 7.56.-7.58. Minä, joka olen aina inhonnut myöhästymistä, eritoten töistä. Tyttönä hypätessäni olin aina luokassa noin tuntia ennen oppilaiden saapumista, mutta nyt perheellisenä: o tempores, o mores!

Aamuni alkaa yleensä siinä puoli kuuden-kuuden aikaan, kun aamuvirkku ekaluokkalainen tulee vuoteen viereen kysymään : "Saako kohta jo puuroa?" Vielä unen tarpeessa oleva, edelleen öisin heräävä viisivuotias havahtuu veljen puheeseen ja alkaa itkeä: "Onko jo pakko herätä? Miks tuo aina herättää mut vaikka mua vaan nukuttais?" Viisivuotiaan rauhoittelun jälkeen sopiikin jo aloittaa aamu-unisen, 23 -kiloisen perunasäkin oloisen nukkuvaa esikoisen repiminen ylös sängystään. Yleensä tämä onnistuu neljännellä tai viidennellä yrittämällä.

Kun koko karavaani on saatu kammettua aamaispöydän ääreen, on aika tarjoilla kolme erilaista aamiaista. Ei, en ole sivutoiminen hotellin omistaja, vaan allergiaperheen äiti. Lasten pupeltaessa aamaistaan voin yrittää löytää puhtaat vaatteet ylleni. Tähän vaiheeseen sisältyy usein myös epämääräinen ja äänekäs säntäily avaimia, puhelinta, silmälaseja, huulirasvaa, kalenteria, muistivihkoa ja muuta tarpeellista "kevyesti koordinoiden".

Tavoitetilana on, että seitsemän aikaan saippuakoteloa etäisesti muistuttava kulkuneuvoni olisi jo matkalla kohti kuopuksen päivähoitopaikkaa. Sallittujen tuntinopeuksien rajoissa olen tällä aikataululla perillä työpaikallani, noin teoreettisesti ajatellen, 15-10 minuuttia ennen opetuksen alkamista. Yhtä teoreettisesti ajaltellen olen myös itse syönyt aamiaista ja kammannut hiukseni. Eikä haittaa lainkaan että vain toisessa silmässä on ripsiväriä ja paita on nurinpäin.

Aamu oppilaiden kanssa alkaa havannoimalla:
- Hei, opella ei oo edes sukkia..!

Juu, saahan niitä tavoitteita olla. Opellakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti