keskiviikko 24. elokuuta 2011

Emo, poikanen ja ensimmäinen yksinlento

Perheessämme on tänä syksynä kaksi ekaluokkalaista: emo ja poikanen. Ei liene yllätys, että ekaluokan aloittaminen jännitti enemmän emoa. Kuin taikaiskusta rationaalinen opeihminen muuttui poikasensa koulutaipaleen edellä lähes neuroottiseksi pre-murehtijaksi. Pakko se on myöntää, äiti-ihminen sisälläni sai yliotteen paitsi tiedosta, taidosta ja tieteestä, myös maalaisjärjestä.

Koulun alkua edeltävän ennaltamurehtimisen lakipiste lienee jotakuinkin siinä, kun emo 4,5 tuntia ennen ensimmäistä kouluaamua istuu poikasensa sängyn vierustalla ja pyyhkii kyyneleitä poskiltaan. Entäs jos se ei osaakaan kulkea sillä bussilla itse? Mitäs jos ne kaverit ei enää halauakaan olla sen kavereita? Mitäs jos sitä vaikka jännittää? Tai pelottaa? Ja entäs jos se ei uskalla sanoakaan siitä minulle, korvaamattomalle äidilleen?

Jos opeminä olisi silloin tullut istumaan viereen ja sanonut: "Kyllä se lähtee sujumaan. Luota vain lapseesi, he osaavat jo yllättävän paljon. Nyt otetaan ensi kertaa hieman ilmaa siipien alle", olisin varmaankin vetänyt sitä turpiin. Näin kahta viikkoa myöhemmin olisin kuitenkin joutunut myöntämään opeminän olleen oikeassa (mokomakin besserwisser).

Jo kolmantena päivänä poikanen osoitti ilmiömäisiä urbaaneja selviytymistaitoja. Lapsukaisemme tarttui toimeen, kun bussin kuljettaja pysäkille pysähdyttyään unohti avata oven ja jatkoi matkaansa ilman poikaa. Viikon vanhan kännykän ja kolme päivää vanhan bussikortin omistaja päätyi siltä seisomalta soittamaan omatoimisesti bussikorttiin painettuun numeroon: "Hyvää huomenta. Eikös se ole sellainen juttu, että siihen bussiin pitäisi päästä kyytiinkin?".

Poikasen urospuolinen vanhempi soitti seuraavana päivänä samaiseen numeroon (huolestuneena tietenkin). Kyseinen asiakaspalvelu ilmoitti ykskantaan, että voimme olla huoleti: koskaan ennen ei ekaluokkalainen ole soittanut asiakaspalveluun.Poikasen vanhemmaat voivat olla varmoja, ettei tämä tule enää koskaan jäämään pysäkille ja nimikin kyllä muistetaan.

Niin ne siivet sitten kuitenkin alkavat kantaa. Kolmessa päivässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti